Ping Helsinki 2016

Pääsin onnekkaana osallistumaan jälleen tänäkin vuonna Suomen suurimmille sisältömarkkinoinnin festareille eli Ping Helsinkiin! Ensimmäisen kerran kemut järkättiin viime vuonna Tallinnassa, jolloin ohjelma alkoi jo laivalla. Tänä vuonna kyseinen tilaisuus oli Kirkkonummella Långvikissa. Paikka ei ollut mulle entuudestaan tuttu, mutta aivan ihana, ja toimi todella hyvin Pingille. Ohjelmassa oli muun muassa luentoja kiinnostavilta puhujilta, joihin lukeutui esimerkiksi Flickrin perustaja Caterina Fake, juontaja Ronja Salmi ja äänen monikäyttäjä Lina Schiffer. Paikalla oli Bisnes hippien lisäksi Content guruja eli bloggaajia, tubettajia, snäppääjiä, instaajia sekä muita somettajia ja sisällöntuottajia. Oli ihan mahtava päästä verkostoitumaan, suunnittelemaan uusia yhteistyöjuttuja ja tapaamaan kollegoita. Ping Helsinki oli kehittynyt edellisvuodesta hurjasti! Saatiin mielenkiintoisten puheiden ja workshoppien lisäksi nauttia superhyvästä ruoasta ja mahtavista esiintyjistä. Paikalla oli mm. Sofia Zida ja Anssi Kela! Saatiin valita siis kaksi eri työpajaa, joista valitsin luennon Youtubesta sekä kävin kuuntelemassa tarinat Ikean, Hälsans Kökin ja NYXin takaa. Suosittelen ehdottomasti osallistumaan Ping Helsinkiin taas ensi vuonna, jos ja kun tämä taas järkätään!

OLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAKiitos miljoonasti Ping Helsinki upeasta tapahtumasta!

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s