Pro Fiber -hoito hiuksiin!

Kampaamokäynti tehty yhteistyössä Studio Play:n kanssa.

Hakeuduin kampaajalle hetki sitten kuivien latvojen ja kaksihaaraisten takia. Oon kasvattanut hiuksistani kokonaan värjätyn osion pois ja jäljellä on pelkästään oma väri. Omistan myös luonnonkiharat, jonka takia hiukseni on luonnostaan melko kuivat. Oon matkustellut jonkin verran viime aikoina, uinut meressä ja kloorivedessä, ottanut aurinkoa ja unohtanut välillä laittaa hiuksiin jätettävää hoitoainetta. Tästä syystä hiukseni ovat rasittuneet aikalailla. Myös viime leikkauksesta on jo hetki aikaa, joten hiusten kokonaisvaltainen käsittely tuli tosiaan tarpeeseen!

Suuntasin Arabiaan Studio Play -nimiseen kampaamoon. Paikalla oli heti todella lämmin vastaanotto, ja minulle tehtiin henkilökohtainen hiusprofiili, joka löytyy tämän postauksen lopusta. Sain tulokseksi numeron kaksi, jossa mitattiin hiusteni kuntoa ykkösestä kolmeen. Vaurioiden korjaamiseksi minulle valittiin Lorealin Pro Fiber -hoidon Restore-niminen eli keskimmäinen sarja. Aluksi hiukseni pestiin ja tämän jälkeen lisättiin naamio, jonka annettiin vaikuttaa. Naamion aikana sain todella rentouttavan ja pitkän päähieronnan (parasta!). Latvoista otettiin noin viisi senttiä pois ja hiukset suoristettiin raudalla föönauksen jälkeen. Lopputuloksesta tuli superkiiltävä ja pehmeä! Hoitoa jatketaan vielä kotihoitona Lorealin Pro Fiber Restore-sarjan shampoolla ja hoitoaineella.

Mitä mieltä olette uusista hiuksista? Itse tykkään tosi paljon 🙂

OLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERA

 

ImageProxy

Studio Play Helsinki

Toukolankatu 15, Helsinki

www.studioplay.fi

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s