Budapestin yö

Kun aikaa ei löydy kaukomatkalle, on hyvä suunnata esimerkiksi pidennetylle viikonloppulomalle Eurooppaan. Olen matkustanut yli kolmasosan kaikista Euroopan maista, ja niissä jokaisessa on ollut omat huikeat ominaisuutensa. Budapest kuuluu sellaiseen kohteeseen, jota suosittelen kaikille lämpimästi. Olin siellä tämän vuoden tammikuussa, ja vaikka sää olikin kylmä, nautin matkasta todella paljon. Euroopan toiseksi pisin joki Tonava jakaa kaupungin Budaan ja Pestiin. Budapestin parhaimmistoon kuuluu sen massiiviset ja kauniit rakennukset, joita ihailin erityisesti keskustan alueella. Taivaan pimentyessä kaupunki heräsi upeaan valoloistoon, jota oli pakko käydä kuvaamassa mahdollisimman korkealta. Pestin puolella on alavaa tasankoa ja Budan puolella taas korkeita kukkuloita. Kiipesin Budan Linnavuoreen, jossa kävin ihastelemassa Kalastajanlinnaketta. Kannattaa käydä täällä ehdottomasti, kun matkaatte Budapestiin. Upeat maisemat korkeuksissa, josta näki koko kaupungin. Toisessa kuvassa näette valaistun Matiaksenkirkon, jota katsellessa piti haukkoa henkeä – uskomattoman kaunista!

Juutalaisena olin tietysti kovin kiinnostunut Suuresta synagogasta, joka on nimensä mukaisesti erittäin suuri, itse asiassa Euroopan toiseksi isoin. Synagogan pihalla oli erilaisia kirjoituksia ja kuvia Holokaustin ajoilta ja se sai minut kovin liikuttuneeksi. Synagoga oli sisäpuolelta kauniisti koristeltu ja siellä oli upea tunnelma. Juuri synagogan ympäröivä juutalaiskortteli on mielestäni Budapestin kiinnostavin alue. Siellä on sympaattisia kahviloita ja ravintoloita, jotka eivät välttämättä ulkopuolelta näytä kovin houkuttelevilta, mutta ovat sisäpuolelta erittäin mielenkiintoisia ja erikoisia. Alueella on myös paljon erilaista katutaidetta ja talon korkuisia graffitimaalauksia. Suosittelen tutustumaan juutalaiskorttelin yöelämään ja niin sanottuihin rauniobaareihin. Yksi mageimmista on ehdottomasti Szimpla Kert -niminen mesta, joka on listattu yhdeksi maailman suosituimmaksi baariksi. Tässä paikassa riittää ihmeteltävää useamman kerroksen verran. Siellä on tavaraa aivan sairas määrä ja kaikesta roinasta on tehty mitä erikoisempia sisustusratkaisuja. Esimerkiksi kylpyamme toimi sohvana ja vanha televisio pöytänä – tämä on pakko kokea ihan itse! Juutalaiskorttelissa voi myös nauttia paikallista herkkua chimney:tä sekä tutustua alueen second hand -liikkeisiin, jotka olivat täynnä uniikkeja löytöjä.

Tällä kertaa kuvamatskuna on vain iltakuvia kaupungista. Mutta pian tulossa myös värikkäitä kuvia Aasian reissuiltani, joten pysykää messissä!

OLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERA

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s